Siirtolapuutarhan taiteilijat

Siirtolapuutarhan palstat jaettu

Jyväskylän Taiteilijaseuran Siirtolapuutarha-kesänäyttely järjestetään
Korpilahden sataman Höyry-gallerian Lauta-galleriassa 3.6.-4.9.2011.
Avajaisia vietetään helatorstaina 2. kesäkuuta, jolloin avautuu myös
sisustusarkkitehti, professori Simo Heikkilän näyttely päägallerian
puolella.

Siirtolapuutarha-näyttelyyn osallistuu 25 taiteilijaseuran jäsentä:
Hannu Castrén, Tuomas Hallivuo, Mikko Hannunen, Maija Holma, Jonna
Jantunen, Pertti Kalin, Virpi Lehto, Virpi Leinonen, Tiina Lempiäinen,
Kaisa Lipponen, Elli Manninen, Outi Markkanen, Päivi Meriläinen,
Piippa Mutikainen, Paula Myllymäki, Johanna Mäkitalo, Kirsi Neuvonen,
Merja Nykänen, Stefan Nyström, Minja Revonkorpi, Anna Ruth, Pekka
Suomäki, Rita Vargas, Eino Viikilä ja Ulla Virta.

Näyttelyn nimen hengessä jokaiselle taiteilijalle on varattu
samansuuruinen, metri kertaa metri –kokoinen ”palsta” käytössä
olevasta ripustusalasta. Kaikki teokset tulevat siis seinille, mutta
esimerkiksi tekniikan ja teosten lukumäärän osallistujat päättävät
tykönään. Kiinnostava konsepti, epätavanomainen näyttelytila ja
luvassa oleva raikas ripustus merkinnevät sitä, että itämässä on
kukoistava kesänäyttely.

www.jkltaiteilijaseura.net