TAITOA FISKARSISTA


TAITOA FISKARSISTA,
FISKARSIN taiteilijoita ja käsityöläisiä Höyry-Galleriassa 6.12.2011-6.1.2012



Vuonna 1649 perustetussa Fiskarsin Ruukissa toimii nykyisin aktiivinen taiteilijayhteisö, joka on kunnostanut 1980-luvulta saakka alueen vanhoja rakennuksia sekä kodeiksi että työtiloiksi. Ruukissa työskentelee tällä hetkellä yli 100 kulttuurialan ammattilaista.

Korpilahden sataman Höyry-galleriassa on joulun ajan esillä kooste fiskarsilaisten tekijöiden teoksista taiteesta käyttöesineisiin. Taiteiljoita edustavat taidemaalari Eeva-Kaisa Ailus ja valokuvataiteilija Sade Kahra, tekstiliilitaiteilijoista ovat mukana Soili Arha ja Pia Nieminen. Fiskarsin lehtomainen maisema tunnetaan laajasta puuvalikoimasta ja puuseppiä näyttelyssä edustaa Petri Koivusipilä. Kultasepän mestaritutkinnon suorittaneita on ruukissa useita, Korpilahdella nähdään heistä kahden, Elina Makkosen ja Timo Mustajärven tuotteita. Keraamikoista ovat mukana Riitta Talonpoika ja Mika Sarasjoki. Lisäksi mukana on Paperipajan Erja Huovila, joka taitaa paperinvalmistuksen niin länsimaisella kuin japanilaisellakin tekniikalla, Häneltä on esillä sekä paperista tehtyjä tuotteita, että Fiskars-aiheinen grafiikan salkku, jossa on vedoksia Inari Krohnilta, Esa Riipalta, Kuutti Lavoselta ja Marjatta Hanhijoelta.

Näyttelyn on tuottanut Teija Isohauta ja näyttelyn ylöspanosta vastaa Simo Heikkilä.

Jouluhöyryt 6.12. klo 10 - 18

JOULUHÖYRYT

itsenäisyyspäivänä 6.12 klo 10-18

Taitoa Fiskarsista -myyntinäyttely sekä A6-näyttely avautuu.

Paikalla myös batikkitaiteilija Sirpa Hasa ja muotoilija Kristian Venäläinen.

VAPAA GLÖGI,PIPARI JA PÄÄSY
TERVETULOA

Joulukuun aukioloaikamme
ma-pe 10 - 18
la 10 - 16, su 12 - 16 ( tai sopimuksen mukaan)

6.12.2011 Avautuva A6- näyttely

Kesän myönteisten kokemusten innoittamana Höyry-galleria jatkaa näyttelytoimintaa piharakennuksessa myös talvikaudella. Osana Jouluhöyryt-kokonaisuutta tilaan rakennetaan A6-kutsunäyttely, joka koostuu grafiikasta, piirroksista, valokuvista ja muista paperille toteutetuista teoksista.


Nimen mukaisesti näyttelytöiden koko on A6 (105x148 mm), ja teokset ripustetaan seinien sijasta kuuseen. Näyttelyyn osallistuu 18 keskisuomalaista taiteilijaa, joilta jokaiselta on esillä yksi teos. Mukana ovat Tuomas Hallivuo, Päivi Hintsanen, Maija Holma, Jonna Jantunen, Juho Jäppinen, Kapa, Vesa Lahti, Virpi Leinonen, Sari Linna, Jyrki Markkanen, Timea Mucsi, Aino-Kaarina Pajari, Anna Ruth, Ilona Rytkönen, Rune Snellman, Pekka Suomäki, Rita Vargas ja Ulla Virta.

Näyttely avautuu 6.12.2011 Itsenäisyyspäivänä.

Kokopäivän tarjolla vapaa glögi,pipari ja pääsy

Tervetuloa!


Vielä ehdit tutustua S Y K S Y näyttelyyn


Timo Sälekiven , S Y K S Y näyttely jatkuu muutaman päivän yli 30.11!!

Kaj Franck -palkinto

Kaj Franck -muotoilupalkinto on myönnetty professori,sisustusarkkitehti Simo Heikkilälle.

Höyry-galleria onnittelee!!!

- Ulla ja Arto

S Y K S Y 1.11. - 31.11.2011

Timo Sälekivi

Syksy

1.11. - 30.11.2011                

Korpilahden Höyry-galleriaan esille ripustamani maalaukset ovat  otoksia lintumaailmasta, jonka kuvaamisen kautta pyrin siirtämään silmieni eteen ja muille nähtäväksi jotain, mitä ei voi nähdä. Tunnelman tai tunteen. Nostalgiaa, raukeutta, innokasta odotusta, pelkoa. Mitä tahansa.  Näkyvät elementit ovat siihen vain välineitä, mutta käytössä olevien visuaalisten elementtien määrän karsiminen ja pelkistäminen on vaikuttanut myös kuvien sisältöön.

Suurimman osan näyttelyn töistä olen improvisoinut suoraan kankaalle ilman luonnostelua, joten etukäteen valitut värit (usein vaaleanharmaa ja musta) sekä rautaromulla ja muilla esineillä maaliin tekemäni struktuurit näkyvät syntyvän kuvan luonteessa ja tunnelmassa.

Loppusyksy onkin sopiva ajankohta näyttelylleni. Sitä ulkona mitä sisällä.

Timo Sälekivi


Timo Sälekivi (s. 1969) on jyväskyläläinen kuvataiteilija.

Näyttelyssä on akryylimaalauksia vuosilta 2009-2011.


Lehdistökuvia ladattavissa osoitteessa: