Värityksiä – näyttely avautuu ke. 3.10.2012



Värityksiä – näyttely ; Ulla Lapiolahti   3.10–31.10.2012

Ulla Lapiolahti (s.1961) on jyväskyläläinen tekstiilitaiteilija ja tekstiilisuunnittelija, joka tunnetaan työskentelystään luonnonvärien parissa. Lapiolahden väriteemaisia tekstiiliteoksia on ollut aiemmin esillä mm. Etelä-Koreassa sekä USA:ssa kansainvälisten värisymposiumien näyttelykokonaisuuksissa.

Värityksiä - näyttely on Ulla Lapiolahden ensimmäinen yksityisnäyttely Keski-Suomessa

Värityksiä – näyttelyssä Lapiolahti jatkaa työskentelyä luonnonvärien parissa. Mukana on kuitenkin myös uusi materiaali; valokuvapaperi. Näyttelyn teemat kumpuavat kotikeittiöstä sekä ikimuistoisesta matkasta Meksikoon, jossa Lapiolahti vieraili Oaxacan taiteilijaresidenssissä vuonna 2009. Mukana on myös ripaus Arte poveraa sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä värinlähteenä on käytetty värikasvien lisäksi kotikeittiön ylijäämämateriaalia: sipulinkuoria, punajuuria ja pakastimen pohjalta kaivettuja mustikoita.
Värien maailma on tärkeä Lapiolahdelle.  Värit tuottavat elämyksiä ja antavat hämmästelyn aihetta joka ikinen päivä. Lapiolahtea kiehtoo myös luonnonväreihin liittyvä yllätyksellisyys – se on seikka, joka tekee työskentelyprosessista elävän ja orgaanisen.  Työskentely luonnonvärien kanssa on vuoropuhelua ja vaatii tekijältä herkkää kuulostelua.

Vanhassa puusepän verstaassa seikkailevat siilit, kippari-valaat sekä kukat ja kasvit
Höyry – gallerian vanhassa piharakennuksessa Lapiolahti esittelee tekstiilisuunnittelija – minäänsä.  Verstaan seinillä seikkailevat lasten tekstiileihin suunnitellut siilit, rallietanat ja kippari-valas. Aikuisempaan makuun on toteutettu värikkäitä kukka- sekä kasviaiheisia kuoseja. Ulla Lapiolahti on työskennellyt kuosi- ja pintasuunnittelijana vuodesta 2001 lähtien ja tehnyt yhteistyötä mm. Ikean, Finlaysonin sekä Tekstiilipalvelu Oy:n kanssa. Suunnittelijaryhmä Studio Kelkan jäsenenä Lapiolahti on työskennellyt vuodesta 2010 lähtien.

HÖYRY-GALLERIA on bonusrasti su.30.9.2012 klo 12–16


Tarjoilua ja yllätyksiä koko päivän!


Paikalla:,emaloija Ulla Huttunen ,puuseppä Arto Salminen ja Batikkitaiteilija Sirpa Hasa: 
                     
Kerron batikkimatkoistani Indonesiaan ja Länsi-Afrikkaan. Työvälineet ja työskentelytavat vaihtelevat mantereittain, saati värjätyt kankaat. Esittelen kangaskokoelmaani ja työvälineitä ja kerron tarinoita kankaiden taustoilta.
                                                                                                             - Sirpa Hasa

Kiinalaisia unia                                                       
Sirpa Hasan 20-vuotisjuhlanäyttelyn viimeinen päivä.

Kesänäyttelyn viimeinen päivä: 

Jyväskylän Taiteilijaseuran
Siirtolapuutarha 3D

TERVETULOA, katsomaan onnistaako sinua saada tuotelahja Sirpa Hasalta tai Emalipuulta:)
------------------------------------------
Lokakuun näyttely avautuu 5.10.2012
Tekstiilitaiteilija Ulla Lapiolahti
 

 






Sirpa Hasa; Kiinalaisia unia





Ykstyiskohtia Sirpa Hasan batiikkiteoksista.