Munaklubin Pesämunia-näyttelyssä on munaklubilaisten eri tavoin kuvioimia kananmunia ja munateoksia.
Pesämuna merkitsee sitä, että aina jätetään yksi muna odottamaan seuraavia munia. Kananpesään jätetään usein puumuna houkuttelemaan kanaa munimaan jatkuvasti samaan pesään. Pesämuna tarkoittaa myös alkupääomaa, jota tarvitaan perhettä tai yritystä perustettaessa. Pesä taasen on linnun rakentama paikka, jossa se kasvattaa poikasiaan. Pesäpallossa puhutaan kotipesästä ja ulkopesistä, uunissa taasen on tulipesä.
Munaklubi koostuu seitsemästä keskisuomalaisesta naisesta, jotka ovat hurahtaneet munanmaalauksesta. Keväällä 2006 perustettuun Munaklubiin kuuluvat: Tiina Autio, Sirpa Hasa, Elina Jurvela, Piia Kiviaho, Raija Manninen, Sveta Peura ja Päivi Pulli.
Munaklubilaisille munien maalaaminen ja kuvioiminen on itsensä ilmaisua. Vuosittain päätettävät teemat ohjaavat työskentelyä. Viime vuoden teemana olivat munasarjat ja munakaapit. Tämän vuoden teemaa pesämunat ja pesät kukin on lähestynyt omista lähtökohdistaan. Jokaiselle klubilaiselle on vuosien varrella kertynyt jo hyvä määrä pesämunia, joten siitä on ollut helppo jatkaa ja kehitellä uudenlaisia kuvioita ja tekniikoita.
Höyrygallerian näyttelyssä nämä pesämunat muodostavat ainutlaatuisen muna- ja pesäkavalkadin. Pesämunia-näyttelyssä kävijät voivat ostaa Emalipuukaupasta itselleen pesämunan maalattujen munien munakokoelmaa varten.
Pääsiäinen on maalattujen munien aikaa
Kukkokiekuu–tapahtuma
Munaklubilaisten perinteinen Kukkokiekuu–tapahtuma on Höyrygalleriassa pitkäperjantaina 6.4.2012 klo 10-16. Ohjelmassa on munaklubilaisten työnäytöksiä sekä munapelejä gallerian pihamaalla, jos sää sallii.