Ykstyiskohtia Sirpa Hasan batiikkiteoksista.
Syyskuun näyttely avautuu 2.9 klo 10
Kiinalaisia unia
Sirpa
Hasan 20-vuotisjuhlanäyttely2.-30.9.2012
Kuvan ja tekstiilin yhdistäminen oli pitkään
haaveeni, mutta sopivaa tekniikkaa vain ei tuntunut löytyvän. Kun vahabatikki
sattui kohdalleni 20 vuotta sitten ja tiesin heti, että tätä olen etsinyt.
Koen nyt 20 vuoden jälkeen edelleen, että tämä
on minun juttuni, sillä niin paljon on vielä kokeilematta ja kokematta.
Batikin haasteena on monien asioiden summa,
eikä vähiten sattuma, joka voi muuttaa teoksen lopullista näköä verraten
paljonkin.
Värit ovat aina kuuluneet olennaisena osana
elämääni ja värjäysten kautta herään eloon, ilman värejä näivettyisin pois.
Vahabatikeissani seikkailevat usein eläimet,
jotka ovat inhimillisiä. Aloitin satumaisilla kuvilla ja tarinat ovat syntyneet
kankaita värjätessä. Oma ”eläintarhani” on usein ollut kuvien lähtökohtana, mutta
myös seuraamani metsän eläimet ovat siirtyneet kankaille. Teokset alkavat elää
omaa elämäänsä usein myös katsojissa ja kokemus luo uusia tarinoita, joita
mielelläni kuuntelen.
Olen halunnut mukaan tähän näyttelyyn joitain
tärkeitä teoksia vuosien varrelta ja uusimmat teokset ovat tältä kesältä.
Alkutaipaleen keikkuva rättisitikka notkuu yhä jousillaan ja sinisen hevosen
kyydissä kelpaa kissan matkata.
Kiinan vierailu avasi silmät toisenlaiseen
muotomaailmaan, josta uusimmat teokset ovat väristyksiä.
-Sirpa Hasa
Syyskuun näyttelyn avajaiset 2.9.
Kiinalaisia unia
(vahabatikkia)Sirpa
Hasan 20-vuotisjuhlanäyttely 2.-30.9.2012
Klo 10-16 Kahvi/mehutarjoulua
Tervetuloa!
Matkan varella II avajaisita 2.8.2012
Matkan varella II avajaisissa mukana myös taiteilijat Anne Mäkelä ja Kirsi Neuvonen.
Anne Mäkelä: Valopilkku (uniikki 1/1) 2012, sekatekniikka(yläkuva)
Kirsi Neuvonen: teossarja Lamppu,Early Grey,Kammarin pöytä ja Kammarin lamppu 2012
Aino Kajaniemi
Aino Kajaniemi: Seaweed 3, 2011
MATKAN VARELLA II avautuu 2.8. klo 10
Kulttuuriosuuskunta Plankkon näyttely 2.-31.8.2012 Höyry-galleriassa, Korpilahden satamassa, Jyväskylässä
Kulttuuriosuuskunta Plankko
järjestää kesällä 2012 Höyry-galleriassa kaksi peräkkäistä samannimistä näyttelyä
(Matkan varrella I ja II), joista ensimmäinen oli esillä heinäkuussa ja jälkimmäinen
elokuussa. Kummassakin näyttelyssä on mukana neljä taiteilijaa. Elokuun
näyttelyyn tuovat teoksensa Aino Kajaniemi, Anne Mäkelä, Kirsi Neuvonen ja
Petri Pohjanjoki ja näyttelytilan täyttää grafiikka, tekstiilitaide sekä
valokuva. Näyttelytöitä yhdistää niiden näkymättömät, pelkistetyt
kertomukset - kuvia matkan varrelta ja
maailmaltakin.
Aino Kajaniemi on jyväskyläläinen tekstiilitaiteilija. Näyttelyn Kivi-kuvakudoksissa
onni muodostuu palasina olevista kivistä ja tilasta niiden välissä. Teen kuvia konkreettisista pienistä asioista, hetkistä
ja tunnelmista ihmisen elämässä niin, että ne muodostavat mielessäni
vertauskuvan jostakin laajemmasta.
www.elisanet.fi/aino.kajaniemi
Tamperelaisen taidegraafikko Anne
Mäkelän taiteellisen tuotannon pääpaino on metalligrafiikassa. Mäkelä on erikoistunut EV-sarjojen
tekemiseen, joissa pienten sarjojen jokainen vedos on omalaisensa väriä ja
kokoa myöten. Matkan varrella näyttelyn teokset on tehty 2012 ja ne ovat
kaikki tehty metealligrafiikan eri tekniikoita vaihtelevasti käyttäen. Teoksiin
on kerätty matkan varrelta olevia maamerkkejä maalta, mereltä ja ilmasta. Usein
merkit on poimittu unista ja toteutuneista omista matkakokemuksista.
www.annemakela.fi
www.annemakela.fi
Kirsi Neuvonen on jyväskyläläinen taidegraafikko. Hänen
näyttelyteoksensa poikkeavat hänen aiemmasta tuotannostaan uuden tekniikan ja
sen avulla löydetyn uuden ilmaisutavan osalta. Höyry-galleriaan tulevat
teokset ovat sarjoista Sisustustaulu- ja Mummo-kamaa ja niiden aiheet liittyvät
kodin sisutukseen ja keräilyesineisiin. Aiheet ovat kummunneet vuoden 2011
vaiheessa tapahtuneen oman pitkäaikaisen kodin muutosta ja uuden sisustamisesta
ja nyt ovat siirtyneet vuoden alkupuoliskolla sisustusaiheisiin teoksiin.
www.kirsineuvonen.fi
www.kirsineuvonen.fi
Turussa asuva
valokuvataiteilija Petri Pohjanjoki kuvaa teoksissaan pääasiassa
ihmisiä, jotka ovat monesti oman mukavuusalueensa ulkopuolella. Myös
jokapäiväisen elämän pienet – mutta yllätykselliset – yksityiskohdat, joka saa
katsojan oivaltamaan todellisuuden, ovat Pohjanjoen kuvissa tunnusomaista.
www.pohjanjoki.com
----
Matkan varrella II -näyttelyn ensimmäisenä päivänä 2.8. taiteilijoita on päivällä paikalla kertomassa
omista teoksistaan. Kahvipannu on kuumana koko päivän klo 10-18.
Näyttely on auki:
ma-pe 10-18, la 10-16, su 12-16. Vapaa pääsy!
www.hoyrygalleria.fi ,Lisätietoja: Ulla Huttunen 050-4121 611
www.hoyrygalleria.fi ,Lisätietoja: Ulla Huttunen 050-4121 611
Viimeinen viikko alkoi Kultuuriosuuskunta Plankon, Matkan varella I.
Vielä ehtii!
Viimeinen viikko alkoi Kultuuriosuuskunta Plankon, Matkan varella I.
Näyttely on avoinna 31.7 saakka.
ma-la 10-19 ,su 12-19
Tervetuloa
Näyttely Matkan varrella II ,tiedot saapuvat loppuviikolla.
Viimeinen viikko alkoi Kultuuriosuuskunta Plankon, Matkan varella I.
Näyttely on avoinna 31.7 saakka.
ma-la 10-19 ,su 12-19
Virve Lilja
Tervetuloa
Näyttely Matkan varrella II ,tiedot saapuvat loppuviikolla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


